Ajankohta

Päivitetty 5.5. 10:44, julkaistu 30.4. 15:58

Sota-ajan laulut raikuivat Ruovedellä

Kuva: Raimo Laskujärvi
Raimo LaskujärviLähetä palautetta toimittajalle
Osmo Sjöblomilla riittää tarinaa lähes joka kappaleesta. Hän kertoi myös aikoinaan kutsuneensa "vanhat jermut kasaan."


– Isänmaamme kovat kohtalon ajat, pitkät sotavuodet, loivat ilmapiirin joka synnytti paljon ikivihreiksi muodostuneita säveliä. Niissä useimmissa on ajatus kodista ja rakkaista. Ne toivat lohtua ja valoivat uskoa rintamalle. Näitä kappaleita haluamme teille tänään esittää, totesi Eino Paananen kolmetoistahenkisen Veteraanikuoron puolesta Sointulassa 26. huhtikuuta. Kuoroa oli vahvistettu muutamalla ei sotaa kokeneella laulajalla.

Sävelmät olivat pääosin näitä tuttuja: Elämää juoksuhaudoissa, Vartiossa, Pienet kukkivat kummut, joka oli pitkään esityskiellossa yleisradiossa, koska siinä mainitaan "siell´ lepäävät sankarit Suomussalmen, Summan, Raatteen ja Kollaanjoen" eikä sellaista ollut soveliasta mainita sen ajan Suomessa.

Todellisia harvinaisuuksiakin esityksiin mahtui, kuten Osmo Sjöblomin sotareissultaan mukanaan tuoma Väsyneen taistelijan laulu. Sen hän oli saanut eräältä sotilaalta Kyyrölässä eikä sanoittajasta ole mitään tietoa.

Myöskin Muistoja talvisodasta ja Muistoja Syväriltä ovat harvemmin kuultuja. Syvärillä kaksi ja puoli vuotta "viettänyt" Oiva Hernesniemi kertoili uintikilpailuista tuon mahtavan virran yli syksyllä 1942.

Syväri oli siltä kohtaa ollut noin kolmesataa metriä leveä, vesi kaksitoistaasteista ja kun vielä oli uitu vastavirtaan viistosti kohti Äänistä, niin olihan se ollut kova urakka.

Yleisö sai laulaa mukana, mutta kaikkiin lauluihin ei sanoja ollut ja niinpä esimerkiksi Eldankajärven jää meni tapailuksi vaikka kuinka itsekehuisesti luulin sanat hallitsevani.

Eldankan jälkeen seurasi tekemäni tieto-isku: kuka on lotta-Lunkreenin esikuva? Hän on Hollolassa 1918 syntynyt, kotinsa Sortavalaan jättämään joutunut, nykyisin lahtelainen Elsa Vanhala, silloinen Lampi.

Häntä Erkki Tiesmaa käytti esikuvanaan sepittäessään Uhtuan korvessa: "Kätköissä honkien on lotta kanttiini, sumppia keittävi siell´lotta Lunkreeni..."

Tänä vuonna 70 vuotta täyttävän Sillanpään marssilaulun kajautimme lopuksi seisaaltaan täysin palkein.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

      1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

        UUTISET 15.1. 11:24 1134

      2. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

        AJANKOHTA 4.6. 08:20 331

      3. Oriveden ja Virtain verotoimipisteet sulku-uhan alla

        UUTISET 7.7. 15:36 241

      4. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

        UUTISET 27.7. 09:54 255

      5. Ruovesi pelastaa Visuveden

        UUTISET 15.12. 10:03 7510

      6. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

        AJANKOHTA 8.5. 14:45 871

      7. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

        UUTISET 15.4. 11:28 732

      8. Kauppamatka piteni Pohjaslahdella

        UUTISET 4.2. 08:23 270

      9. Hallitus haluaa Kurun Pengonpohjan

        UUTISET 10.9. 13:07 460

      10. Virtain Mieskuoro 60 vuotta

        AJANKOHTA 14.4. 12:40 220

      1. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

        UUTISET 15.4. 11:28 732

      2. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

        UUTISET 15.1. 11:24 1134

      3. Ruovesi pelastaa Visuveden

        UUTISET 15.12. 10:03 7510

      4. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

        AJANKOHTA 8.5. 14:45 871

      5. Oriveden ja Virtain verotoimipisteet sulku-uhan alla

        UUTISET 7.7. 15:36 241

      6. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

        AJANKOHTA 4.6. 08:20 331

      7. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

        UUTISET 27.7. 09:54 255

      8. OrPo selätti Pieksämäen 3-2

        URHEILU 2.11. 11:31 290

      9. IT-Piste palvelee Orivedellä

        UUTISET 9.4. 14:07 400

      10. Perinteikäs Visuvesi Oy hakeutui saneeraukseen

        UUTISET 6.5. 14:26 510

      1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

        UUTISET 15.1. 11:24 113 4 12

      2. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

        UUTISET 27.7. 09:54 25 5 8

      3. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

        UUTISET 15.4. 11:28 73 2 5

      4. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

        AJANKOHTA 8.5. 14:45 87 1 5

      5. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

        AJANKOHTA 4.6. 08:20 33 1 5

      6. Virtain Seura sai logon

        UUTISET 3.5. 10:13 18 1 4

      7. Ruovesi pelastaa Visuveden

        UUTISET 15.12. 10:03 75 10 4

      8. Kauppamatka piteni Pohjaslahdella

        UUTISET 4.2. 08:23 27 0 3

      9. Ämmillä yhä yhteiset nuotit

        AJANKOHTA 29.3. 12:26 7 0 3

      10. Yhdistelmäseula tarjolla raskaana oleville naisille

        UUTISET 25.8. 09:02 2 0 3

      www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
      Tämän alueen uusin tarjonta:
      VEKKARI, Virrat, Ruovesi, Orivesi ja Juupajoki    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti