Ajankohta

Päivitetty 27.7. 10:10, julkaistu 27.7. 10:07

Paulan päätä ei palele


Korkeatasoista ohjelmaa on luvassa Eräjärven markkinoilla ensi lauantaina. Musiikin ja tanssin teemalla pidettävässä tapahtumassa liikuntaa esitetään nosturiauton puomin päällä parinkymmenen metrin korkeudessa.

Esiintyjänä on viisinkertainen maailmanmestari Paula Thesleff. Hän on hankkinut taitonsa Olarin naisvoimistelijoissa, joka on maailmanlaajuisesti vuosia hallinnut joukkuevoimistelua. Paulan esitys nähdään kahteen kertaan aamupäivällä. Turvallisuussyistä niissä on säävaraus, vaikka Eräjärven markkinoilla on neljännesvuosisataisen historian muistitietojen mukaan satanut vain kerran.

Markkinatori on Eräjärvellä avoinna aamuyhdeksästä iltapäivän kahteen saakka. Varsinainen markkina-avaus on kuitenkin vasta klo 10. Avaajana on tanssin ammattilainen Mirja Tukiainen.

Tanssia esittävät päivän mittaan myös Puharilan ja Eräjärven koulujen oppilaat. Lasten ohjelmaa täydentävät Ronja ja Minja Valkama, jotka soittavat, laulavat ja leikittävät. Samoin saadaan ihastella Eräjärven itämaisen tanssiryhmä Arinan näytöstä.

Koko yleisön on mahdollista tanssia jo markkina-aattona perjantaina Lounasravintola Eräjärven karaokeillassa. Karaoke tansseineen jatkuu samassa paikassa vielä markkinatorin päätyttyä lauantaina. Tuolloin karaoken tauolla kuullaan myös Annikki Lindstedtin saxofonin sointia.

Ja tietenkin Rönnin huvikeskuksessa on lauantai-iltana komeat tanssit. Ulkolavalla esiintyy A.Aallon rytmiorkesteri ja tanssilavalla Teuvo Oinas&Kiintotähti.

Rauhallisempaa musiikkia voi kuunnella markkintouhun välissä Eräjärven kirkossa. Esiintyjinä ovat Ilkka Juusti ja Jukka Hirtolahti.

Eräjärven Kivimuseo on avoinna koko markkina-ajan. Perusnäyttelyn lisäksi siellä on nähtävillä Ylä-Hämeen taiteilijaseuran jäsenten töitä. Lounasravintola Eräjärvessä pääsee katsastamaan Markku Lähdesmäen maailmalla voittoisia valokuvia. Lähdesmäen Eräjärvi-sarjaksi nimeämissä kuvissa on mukana Rönnin kesäteatterin näyttelijöitä.

Kesäteatterissa päätetään koko Eräjärven markkinaviikonloppu sunnuntaina klo 17 alkavaan Pitkäjärveläisten esitykseen.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

    1. Tilkkutäkki virtolaisten elämästä

      AJANKOHTA 14.12. 17:50 270

    2. Yhteinen joulun juhla Kotalassa

      AJANKOHTA 20.11. 11:36 310

    1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

      UUTISET 15.1. 11:24 1134

    2. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

      AJANKOHTA 4.6. 08:20 331

    3. Oriveden ja Virtain verotoimipisteet sulku-uhan alla

      UUTISET 7.7. 15:36 241

    4. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

      UUTISET 27.7. 09:54 255

    5. Ruovesi pelastaa Visuveden

      UUTISET 15.12. 10:03 7510

    6. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

      AJANKOHTA 8.5. 14:45 871

    7. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

      UUTISET 15.4. 11:28 732

    8. Kauppamatka piteni Pohjaslahdella

      UUTISET 4.2. 08:23 270

    9. Hallitus haluaa Kurun Pengonpohjan

      UUTISET 10.9. 13:07 460

    10. Virtain Mieskuoro 60 vuotta

      AJANKOHTA 14.4. 12:40 220

    1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

      UUTISET 15.1. 11:24 1134

    2. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

      UUTISET 15.4. 11:28 732

    3. Ruovesi pelastaa Visuveden

      UUTISET 15.12. 10:03 7510

    4. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

      AJANKOHTA 8.5. 14:45 871

    5. Oriveden ja Virtain verotoimipisteet sulku-uhan alla

      UUTISET 7.7. 15:36 241

    6. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

      AJANKOHTA 4.6. 08:20 331

    7. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

      UUTISET 27.7. 09:54 255

    8. OrPo selätti Pieksämäen 3-2

      URHEILU 2.11. 11:31 290

    9. Perinteikäs Visuvesi Oy hakeutui saneeraukseen

      UUTISET 6.5. 14:26 510

    10. IT-Piste palvelee Orivedellä

      UUTISET 9.4. 14:07 400

    1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

      UUTISET 15.1. 11:24 113 4 7

    2. Oriveden ja Virtain verotoimipisteet sulku-uhan alla

      UUTISET 7.7. 15:36 24 1 4

    3. MayDay Virrat

      AJANKOHTA 20.4. 08:50 20 1 3

    4. Ruovesi pelastaa Visuveden

      UUTISET 15.12. 10:03 75 10 2

    5. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

      UUTISET 15.4. 11:28 73 2 2

    6. Ken on koirista kaunehin

      UUTISET 29.4. 10:42 17 0 2

    7. Ruoveden vastaanottokeskus esittäytyi avoimin ovin

      AJANKOHTA 20.11. 09:52 9 0 2

    8. Jo 60 vuotta vaatekauppaa Tamminiemellä

      UUTISET 25.5. 08:07 5 0 2

    9. Kyläkoulukeskustelu velloo vilkkaana

      2.9. 08:12 20 0 1

    10. 50-vuotisrallia pappasarjassa

      UUTISET 8.1. 11:15 5 0 1

    www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
    Tämän alueen uusin tarjonta:
    VEKKARI, Virrat, Ruovesi, Orivesi ja Juupajoki    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti