Urheilu

Päivitetty 18.3. 14:54, julkaistu 18.3. 14:51

Kakkosdivariin tavoitteen mukaisesti

Kuva: a
Markku PiilemäLähetä palautetta toimittajalle
Fortunan puolustus piti jatkosarjassa ja palkintona siitä joukkue pelaa ensi kaudella pelejä II divisioonatasolla.


Jääkiekko Oriveden Fortuna teki sen, minkä joukkue asetti tavoitteekseen sarjakauden alussa. Sarjapaikka Hämeen alueen II divisioonassa ensi kaudella on totta.

Vanha sananlasku "Kauan se kesti, mutta kyllä se kannatti" pitänee paikkansa Fortunan sarjanousussa. Joukkue hallitsi Hämeen III divisioonan Pirkanmaan lohkoa useamman vuoden ylivoimaisesti, mutta sarjanousua ei monista syistä huolimatta tapahtunut.

Kausi 2008–2009 jää Fortunan historiaan kautena, jolloin monen orivesiläisen kiekkoharrastajan haaveet toteutuivat.

– Kyllä me nyt pelaamme oikealla sarjatasolla. Vaikka jatkosarjaan lähdettäessä puristelimme vähän mailoja, huomasimme nopeasti, ettei meillä ole mitään hätää, kun vain saamme pidettyä oman pelimme kasassa, kertoo Fortunan päävalmentaja Mauno Hiltunen.

Joukkueen sarjanousu varmistui hienolla tavalla, kun se viime torstaina kotiottelussaan kellisti sarjajohtaja KeuPa HT:n jatkoajalla 7–6. Lari Nivalan ampuma laukaus b-pisteen yläkaarelta muistetaan vielä pitkään.

– Saavutus on ennen kaikkea joukkueen jokaisen jäsenen tekemä yhteinen rutistus. Pelaajien motivaatio kasvoi sarjan edetessä. Samalla koko joukkue valmentajineen oppi yhdessä tekemään paineen alla hyviä peliin liittyviä ratkaisuja.

Yksi hyvä kasvun esimerkki jatkosarjassa on ollut nuori, vasta B-juniori-ikäinen maalivahti, Jussi Petteri Syvänen. Nuori mies otti haasteen vastaan ja lähti ennakkoluulottomasti edustusjoukkueen mukaan aikuisten peleihin. Loppukaudesta Syvänen on ollut yksi joukkueensa tukipilareista.

Hiltunen näkee Fortunan lähitulevaisuuden hyvänä, sillä B-juniorit tuottavat pelimiehiä edustusjoukkueeseen kiitettävästi.

– Yksi toiminnan perusta on se, että annamme omille junioreillemme mahdollisuuksia näyttää taitojaan oman seuran edustusjoukkueessa. Pienten maalaisseurojen ei kannata lähteä ostopolitiikkaan mukaan, sillä kannettu vesi ei pysy kaivossa, Hiltunen filosofoi.

Vaikka sarjakautta on jäljellä enää kaksi ottelua, on seurassa tehty jo suunnitelmia tulevalle kaudelle.

– Suunnitteilla on perustaa ensi kaudeksi A-juniori-ikäisten joukkue, josta pelaajia voisi lainata tarpeen tullen edustukseen. Uskon, että joukkue pystyy vastaa ensi kaudella II divisioonan haasteisiin niin kuin tälläkin kaudella. Niin, ja iso kiitos katsojille, joiden tuki on ollut aivan ehdottoman tärkeää, Hiltunen iloitsee kauden runsaasta ja kannustavasta kotiyleisöstä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

    1. Yhteinen joulun juhla Kotalassa

      AJANKOHTA 20.11. 11:36 310

    2. Tilkkutäkki virtolaisten elämästä

      AJANKOHTA 14.12. 17:50 270

    3. OrPo tulessa Valko-Venäjällä

      URHEILU 7.12. 11:59 240

    1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

      UUTISET 15.1. 11:24 1134

    2. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

      AJANKOHTA 4.6. 08:20 331

    3. Oriveden ja Virtain verotoimipisteet sulku-uhan alla

      UUTISET 7.7. 15:36 241

    4. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

      UUTISET 27.7. 09:54 255

    5. Ruovesi pelastaa Visuveden

      UUTISET 15.12. 10:03 7510

    6. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

      AJANKOHTA 8.5. 14:45 871

    7. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

      UUTISET 15.4. 11:28 732

    8. Kauppamatka piteni Pohjaslahdella

      UUTISET 4.2. 08:23 270

    9. Hallitus haluaa Kurun Pengonpohjan

      UUTISET 10.9. 13:07 460

    10. Virtain Mieskuoro 60 vuotta

      AJANKOHTA 14.4. 12:40 220

    1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

      UUTISET 15.1. 11:24 1134

    2. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

      UUTISET 15.4. 11:28 732

    3. Ruovesi pelastaa Visuveden

      UUTISET 15.12. 10:03 7510

    4. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

      AJANKOHTA 8.5. 14:45 871

    5. Oriveden ja Virtain verotoimipisteet sulku-uhan alla

      UUTISET 7.7. 15:36 241

    6. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

      AJANKOHTA 4.6. 08:20 331

    7. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

      UUTISET 27.7. 09:54 255

    8. OrPo selätti Pieksämäen 3-2

      URHEILU 2.11. 11:31 290

    9. Perinteikäs Visuvesi Oy hakeutui saneeraukseen

      UUTISET 6.5. 14:26 510

    10. IT-Piste palvelee Orivedellä

      UUTISET 9.4. 14:07 400

    1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

      UUTISET 15.1. 11:24 113 4 8

    2. Oriveden ja Virtain verotoimipisteet sulku-uhan alla

      UUTISET 7.7. 15:36 24 1 4

    3. MayDay Virrat

      AJANKOHTA 20.4. 08:50 20 1 3

    4. Ruovesi pelastaa Visuveden

      UUTISET 15.12. 10:03 75 10 2

    5. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

      AJANKOHTA 8.5. 14:45 87 1 2

    6. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

      UUTISET 15.4. 11:28 73 2 2

    7. Ken on koirista kaunehin

      UUTISET 29.4. 10:42 17 0 2

    8. Ruoveden vastaanottokeskus esittäytyi avoimin ovin

      AJANKOHTA 20.11. 09:52 9 0 2

    9. Jo 60 vuotta vaatekauppaa Tamminiemellä

      UUTISET 25.5. 08:07 5 0 2

    10. Kyläkoulukeskustelu velloo vilkkaana

      2.9. 08:12 20 0 1

    www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
    Tämän alueen uusin tarjonta:
    VEKKARI, Virrat, Ruovesi, Orivesi ja Juupajoki    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti