Urheilu

Päivitetty 23.11. 08:42, julkaistu 23.11. 08:33

OrPo puhtaaseen vierasvoitton Somerolla

Orpon Nette Tuominen kunnostautui tehtailemalla joukkueen 12 ässästä puolet eli kuusi kappaletta.


Kotijoukkue Somero joutui taipumaan vierailijaa Oriveden Ponnistusta vastaan erin 0–3 (19-25, 23-25, 22-25) lentopallon naisten SM-liigassa.

Ensimmäinen erä lähti Somerolta väkevästi liikkeelle. 6-1 johtoasema näytti kotijoukkueelle jo hyvinkin lupaavalta, mutta Koskisen suojatit eivät tahmeasta alusta kuitenkaan lamaantuneet. Pikkuhiljaa joukkue keräili itsensä peliin mukaan ja lukemissa 11-11 oltiin ensimmäistä kertaa tasan. Tästä eteenpäin OrPon peli eteni rullaamalla ja erä sinetöitiin hankalan alun jälkeen ilahduttavasti numeroihin 19-25.

Toisessa erässä ei liikoja siimoja annettu - ei puolin eikä toisin. Teknisillä tapailtiin kuitenkin hienokseltaan OrPon sävelin; 7-8 ja 14-16. Erän viimeinen kolmannes päättyi niin ikään vierastahdein 23-25.

Pitkän erätauon jälkeen ensimmäinen tekninen paukkui Somerolle 8-6; toiselle tekniselle Orpo nitisti jo 13-16 johtoaseman. Erän loppuun asti kuljettiin vierasjohdossa ja pelin päätössanat lausuttiin numeroissa 22-25.

Pelissä parhaina palkittiin Someron latvialaisvahvistus Lubova Tihomirova 15+9 ja OrPon Tess Rogers 17+8.

Lähivakuutuspisteet OrPolle 3/Tess Rogers ja 1/Anni Mäkinen. Someron Annukka Talvitie nappasi 2 lähivakuutuspistettä.

SM-liigan kolmospaikka edelleen tiukasti OrPon nimissä.

– Peli oli tänään helppo. Pelasimme juuri sen verran kuin tarvitsikin kolmeen pisteeseen. Täyttä pistepottia lähdimme hakemaan ja sen saatuamme olen tyytyväinen, kertoo päävalmentaja Jukka Koskinen.

Orpon Nette Tuominen tehtaili joukkueen 12 ässästä puolet; kuusi kappaletta.

– Nette sairasteli viime viikon ja nyt vain muutaman harjoituksen jälkeen ihan hyvässä pelivireessä. Syöttöruudussa Nette tekee kovaa jälkeä. Toivottavasti ensi viikolla saamme koko joukkueelle ehjän harjoitteluviikon. Se antaa taas lisäeväitä tuleviin otteluihin, suunnittelee Koskinen.

OrPo pelaa ensi viikonloppuna jälleen vieraskentällä. Pieksämäki Volley - OrPo lauantaina 28.11. klo 15.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

      1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

        UUTISET 15.1. 11:24 1134

      2. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

        AJANKOHTA 4.6. 08:20 331

      3. Oriveden ja Virtain verotoimipisteet sulku-uhan alla

        UUTISET 7.7. 15:36 241

      4. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

        UUTISET 27.7. 09:54 255

      5. Ruovesi pelastaa Visuveden

        UUTISET 15.12. 10:03 7510

      6. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

        AJANKOHTA 8.5. 14:45 871

      7. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

        UUTISET 15.4. 11:28 732

      8. Kauppamatka piteni Pohjaslahdella

        UUTISET 4.2. 08:23 270

      9. Hallitus haluaa Kurun Pengonpohjan

        UUTISET 10.9. 13:07 460

      10. Virtain Mieskuoro 60 vuotta

        AJANKOHTA 14.4. 12:40 220

      1. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

        UUTISET 15.4. 11:28 732

      2. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

        UUTISET 15.1. 11:24 1134

      3. Ruovesi pelastaa Visuveden

        UUTISET 15.12. 10:03 7510

      4. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

        AJANKOHTA 8.5. 14:45 871

      5. Oriveden ja Virtain verotoimipisteet sulku-uhan alla

        UUTISET 7.7. 15:36 241

      6. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

        AJANKOHTA 4.6. 08:20 331

      7. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

        UUTISET 27.7. 09:54 255

      8. OrPo selätti Pieksämäen 3-2

        URHEILU 2.11. 11:31 290

      9. IT-Piste palvelee Orivedellä

        UUTISET 9.4. 14:07 400

      10. Perinteikäs Visuvesi Oy hakeutui saneeraukseen

        UUTISET 6.5. 14:26 510

      1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

        UUTISET 15.1. 11:24 113 4 12

      2. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

        UUTISET 27.7. 09:54 25 5 8

      3. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

        UUTISET 15.4. 11:28 73 2 5

      4. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

        AJANKOHTA 8.5. 14:45 87 1 5

      5. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

        AJANKOHTA 4.6. 08:20 33 1 5

      6. Virtain Seura sai logon

        UUTISET 3.5. 10:13 18 1 4

      7. Ruovesi pelastaa Visuveden

        UUTISET 15.12. 10:03 75 10 4

      8. Kauppamatka piteni Pohjaslahdella

        UUTISET 4.2. 08:23 27 0 3

      9. Ämmillä yhä yhteiset nuotit

        AJANKOHTA 29.3. 12:26 7 0 3

      10. Yhdistelmäseula tarjolla raskaana oleville naisille

        UUTISET 25.8. 09:02 2 0 3

      www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
      Tämän alueen uusin tarjonta:
      VEKKARI, Virrat, Ruovesi, Orivesi ja Juupajoki    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti