Uutiset

Päivitetty 16.12. 15:12, julkaistu 16.12. 08:24

Päiväkodin tekoon 50 000 euroa lisää


VIRRAT Virtain valtuusto hyväksyi 50 000 euron lisäyksen päiväkotitilojen rakentamiseen Killinkosken koulun yhteyteen, entisen kirjaston tiloihin käsitellessään kaupungin budjettia vuodelle 2010. Killinkosken päiväkodin rakentamiseen on nyt varattu yhteensä 400 000 euroa.’

Valtuutetut päättivät, että lisäraha päiväkodin tekoon etsitään Killinkosken siirtoviemärin 1,1 miljoonan määrärahoista. Tämän hankkeen uskottiin toteutuvan suunniteltua pienemmillä kustannuksilla. Valtuusto äänesti lisämääräraha-asiassa yhteensä kolmesti.

Valtuusto hyväksyi budjetin lisäksi kaupunkikonsernin strategian vuoden 2014 loppuun saakka. Lauta- ja johtokuntien tulee ottaa strategia huomioon omissa ohjelmissaan, talousarvion laadintatyössä ja muussa strategisessa työssään ja toimintalinjaus on määrä tehdä tutuksi myös kaupungin työntekijöille ja kuntalaisillekin.

Jo ennen lamaa Virtain taloussuunnitelmassa todettiin kaupungin heikkenevä taloustilanne. Käyttömenot ovat jo pitkään vuosittain nousseet nopeammin kuin yhteenlasketut verotulot ja valtionosuudet.

Virtain talouden kokonaistilanne on hyvä. Veroprosentti on tällä alueella ja vastaaviin kuntiin verrattuna alhainen ja lainamäärä asukasta kohti alle kuntien keskiarvon. Vahvaa talouden pohjaa ovat osaltaan ylläpitäneet kohtuulliset käyttömenot.

Kesäkuussa 2009 kaupunginvaltuusto edellytti talousarvioraamissaan, että ensi vuoden käyttömenojen on oltava pienemmät kuin nykyisessä talousarviossa. Talousarvio onkin ainakin 30 vuoteen vasta toinen, jossa käyttömenot on budjetoitu alle edellisen vuoden tason.

Kuluvan vuoden taso jää koko suunnitelmakaudelle. Se tarkoittaa vähintään vuosittaista perusturvan todennäköisen lisärahoitustarpeen ja mahdollisten palkankorotusten suuruista menojen leikkausta.

Armi Hänninen (sd) oli tyytyväinen, ettei talousarviota hyväksyessä puututtu kyläkouluverkkoon. Erillinen työryhmä selvittää kouluverkon toimivuutta ensi vuoden alussa.

– Haastavaa on myös vanhustenhoidon laitospaikkojen karsinta. Se pitää hoitaa niin, etteivät vanhukset kärsi turvattomuuden tunteesta, pohti Armi Hänninen.

Hän muistutti myös nuorisotyöttömyyden torjumisen tärkeydestä.

Verokertymä alenee, näin kunnallisveroprosentti korotettiin vuodesta 2010 valtuustokauden loppuun 19,75 %:iin. Talousarvion määrärahojen lisäyksiä vuoden aikana ei hyväksytä. Välttämätön lisäys edellyttää aina toisaalla leikkausta. Lautakunnat ja henkilöstö valmennetaan etsimään uusia toimintatapoja ja uudistamaan palvelurakenteita siten, että talouden raamissa pysytään ja kuntalaisten kannalta keskeiset palvelut turvataan.

– Verotus kiristyy, sillä turvataan palvelutason säilyvyys. Myös investoinnit ovat kovaa tasoa, sanoi Väinö Ilomäki (kesk).

Virrat investoi vuonna 2010 ja 2011 nettona noin 5 miljoonalla eurolla, mutta summa laskee vuonna 2012. Koska Virtain lainamäärä on alhainen, investoinneista vuosikatteen ylittävä osa voidaan rahoittaa lainalla.

Lainamäärä 2010 nousee nykyisestä 2,9 miljoonasta eurosta 4,5 miljoonaan euroon.

Valtuutetut teroittivatkin myös budjettikurin tärkeyttä ja liian velanoton vaaroja.

Kaupunginjohtaja Tapani Leppänen puolestaan oli huolissaan tulevasta palkkaratkaisusta.

– Tulee tiukka paikka, jos palkankorotukset ovat yli kuntien kantokyvyn. Palkat sivukuluineen ovat ratkaiseva kustannustekijä, Leppänen sanoi.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

      1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

        UUTISET 15.1. 11:24 1134

      2. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

        AJANKOHTA 4.6. 08:20 331

      3. Oriveden ja Virtain verotoimipisteet sulku-uhan alla

        UUTISET 7.7. 15:36 241

      4. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

        UUTISET 27.7. 09:54 255

      5. Ruovesi pelastaa Visuveden

        UUTISET 15.12. 10:03 7510

      6. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

        AJANKOHTA 8.5. 14:45 871

      7. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

        UUTISET 15.4. 11:28 732

      8. Kauppamatka piteni Pohjaslahdella

        UUTISET 4.2. 08:23 270

      9. Hallitus haluaa Kurun Pengonpohjan

        UUTISET 10.9. 13:07 460

      10. Virtain Mieskuoro 60 vuotta

        AJANKOHTA 14.4. 12:40 220

      1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

        UUTISET 15.1. 11:24 1134

      2. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

        UUTISET 15.4. 11:28 732

      3. Ruovesi pelastaa Visuveden

        UUTISET 15.12. 10:03 7510

      4. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

        AJANKOHTA 8.5. 14:45 871

      5. Oriveden ja Virtain verotoimipisteet sulku-uhan alla

        UUTISET 7.7. 15:36 241

      6. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

        AJANKOHTA 4.6. 08:20 331

      7. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

        UUTISET 27.7. 09:54 255

      8. IT-Piste palvelee Orivedellä

        UUTISET 9.4. 14:07 400

      9. OrPo selätti Pieksämäen 3-2

        URHEILU 2.11. 11:31 290

      10. Perinteikäs Visuvesi Oy hakeutui saneeraukseen

        UUTISET 6.5. 14:26 510

      1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

        UUTISET 15.1. 11:24 113 4 12

      2. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

        UUTISET 27.7. 09:54 25 5 8

      3. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

        UUTISET 15.4. 11:28 73 2 5

      4. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

        AJANKOHTA 8.5. 14:45 87 1 5

      5. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

        AJANKOHTA 4.6. 08:20 33 1 5

      6. Virtain Seura sai logon

        UUTISET 3.5. 10:13 18 1 4

      7. Ruovesi pelastaa Visuveden

        UUTISET 15.12. 10:03 75 10 4

      8. Kauppamatka piteni Pohjaslahdella

        UUTISET 4.2. 08:23 27 0 3

      9. Ämmillä yhä yhteiset nuotit

        AJANKOHTA 29.3. 12:26 7 0 3

      10. Yhdistelmäseula tarjolla raskaana oleville naisille

        UUTISET 25.8. 09:02 2 0 3

      www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
      Tämän alueen uusin tarjonta:
      VEKKARI, Virrat, Ruovesi, Orivesi ja Juupajoki    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti