Uutiset

Päivitetty 3.3. 11:13, julkaistu 2.3. 10:19

Purnu näyttelyssä voi seurata taiteilijan työskentelyä

Kuva: Ali Heikkilä
Esko HilskaLähetä palautetta toimittajalle
Kuvanveistäjä sakari Kannostolle Aimo Tukiaisen veistostoisintojen entisöinti on ollut mieleistä työtä. Kuvassa viime kesänä Veikko Hakulisen patsaan toisinnon entisöinti loppusuoralla. Kuva: Ali Heikkilä


ORIVESI Suomen vanhin kesätaidenäyttely, vuonna 1967 aloittanut, kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen perustama Purnu Orivedellä avautuu monipuolisena ja kiinnostavana jälleen 22. toukokuuta. Uutuutena näyttelyssä tarjotaan yleisölle mahdollisuus seurata vierailevien taiteilijoiden taiteen luomisprosessia koko näyttelykesän ajan.

Näyttelyhalleissa, pihalla ja vedessä on esillä kahdeksantoista nykytaiteen kiinnostavien tuttujen ja nousevien tekijöiden teoksia. Mukana näyttelyssä ovat Eero Aarnio, Samuli Heimonen, IC-98 ryhmä, Sauli Iso-Lähteenmäki, Beata Joutsen, Matti Kalkamo, Antti Keitilä, Ipi Kärki, Markku Lähdesmäki, Konsta Ojala, Kaija Papu, Aino Louhi, Elina Parel, Jaakko Pernu, Nina Rantala, Sonja Salomäki, Nanna Susi sekä Taru Syrjänen.

Näyttelyn nimi on Linnun uni ja sen on koonnut kuraattorina kuvataiteilija Elina Parjanen.

Näyttely osoittaa, että jatkuvasti uudistuva Purnu on edelleen mielenkiintoisen suomalaisen taiteen näyteikkuna. Suuri osa taiteilijoista valmistaa näyttelyä varten kokonaan uusia teoksia. Joukossa mähdään myös joitakin tilateoksia.

Näyttelyssä esittäytyy poikkeuksellisen laaja kirjo kuvataiteen eri muotoja. Perinteisten maalausten, grafiikan ja veistosten rinnalla nähdään animaatiotaidetta, taidekäsityötä, lasitaidetta ja valokuvia.

Uutta näyttelyssä on residenssitoiminta. Kesän ajan voi seurata ammattitaiteilijoiden, kuvanveistäjien ja kuvataiteilijoiden työskentelyä ja taiteen luomisen ja syntymisen eri vaiheita. Myös taidekursseja järjestetään alkukesästä alan harrastajille.

Purnun antiin kuuluvat tutusti myös Aimo Tukiaisen veistokset ja niiden luonnokset sekä mitallit Taideriihessä ja näyttelykentillä. Nykytanssia taideteosten lomassa on myös entiseen tapaan tarjolla kesän aikana.

Suomalaisen muotoilun ja käsityön Suvi Desing myyntinäyttely järjestetään Purnussa kolmannen kerran 17–18. heinäkuuta. Purnu on koko perheen viehättävä kulttuurikohde. Taiteeen katselun ohella siellä voi viettää kesäpäivää hiekkarannalla, saunoa savusaunassa ja nauttia Luhtikahvion antimista.

Purnu on avoinna tilauksesta ryhmille 22. toukokuuta–31. elokuuta ja muille vierailijoille .6. kesäkuuta–-8. elokuuta kello 11–18, joka päivä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

      1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

        UUTISET 15.1. 11:24 1134

      2. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

        AJANKOHTA 4.6. 08:20 331

      3. Oriveden ja Virtain verotoimipisteet sulku-uhan alla

        UUTISET 7.7. 15:36 241

      4. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

        UUTISET 27.7. 09:54 255

      5. Ruovesi pelastaa Visuveden

        UUTISET 15.12. 10:03 7510

      6. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

        AJANKOHTA 8.5. 14:45 871

      7. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

        UUTISET 15.4. 11:28 732

      8. Kauppamatka piteni Pohjaslahdella

        UUTISET 4.2. 08:23 270

      9. Hallitus haluaa Kurun Pengonpohjan

        UUTISET 10.9. 13:07 460

      10. Virtain Mieskuoro 60 vuotta

        AJANKOHTA 14.4. 12:40 220

      1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

        UUTISET 15.1. 11:24 1134

      2. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

        UUTISET 15.4. 11:28 732

      3. Ruovesi pelastaa Visuveden

        UUTISET 15.12. 10:03 7510

      4. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

        AJANKOHTA 8.5. 14:45 871

      5. Oriveden ja Virtain verotoimipisteet sulku-uhan alla

        UUTISET 7.7. 15:36 241

      6. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

        AJANKOHTA 4.6. 08:20 331

      7. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

        UUTISET 27.7. 09:54 255

      8. IT-Piste palvelee Orivedellä

        UUTISET 9.4. 14:07 400

      9. OrPo selätti Pieksämäen 3-2

        URHEILU 2.11. 11:31 290

      10. Perinteikäs Visuvesi Oy hakeutui saneeraukseen

        UUTISET 6.5. 14:26 510

      1. Apteekkilupa peruttiin Virroilla pirtu-epäselvyyksien vuoksi

        UUTISET 15.1. 11:24 113 4 12

      2. Torisevan asemakaavalle vastarintaa

        UUTISET 27.7. 09:54 25 5 8

      3. Mehiläishoitajien elinkeino vaarassa

        UUTISET 15.4. 11:28 73 2 5

      4. Oskari-huumaa Virroilla lyhytelokuvagaalassa

        AJANKOHTA 8.5. 14:45 87 1 5

      5. Pelle Miljoonakin Eräjärven Rock-Vestareille

        AJANKOHTA 4.6. 08:20 33 1 5

      6. Virtain Seura sai logon

        UUTISET 3.5. 10:13 18 1 4

      7. Ruovesi pelastaa Visuveden

        UUTISET 15.12. 10:03 75 10 4

      8. Kauppamatka piteni Pohjaslahdella

        UUTISET 4.2. 08:23 27 0 3

      9. Ämmillä yhä yhteiset nuotit

        AJANKOHTA 29.3. 12:26 7 0 3

      10. Yhdistelmäseula tarjolla raskaana oleville naisille

        UUTISET 25.8. 09:02 2 0 3

      www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
      Tämän alueen uusin tarjonta:
      VEKKARI, Virrat, Ruovesi, Orivesi ja Juupajoki    Vaihde: 010 665 5630   Fax: (03) 474 7518  |  Palaute  |  Mediakortti