Sahat odottavat varovaisen myönteisinä syksyä
- Kinnaskosken sahalla Vilppulassa odotetaan kesäseisokin loppumista. Kinnaskoskella ollaan seisokin aikana kuitenkin keskitytty investointeihin. Saha on uusinut tukin suuntauskoneistoa sekä sahatavaran kuivausohjelman.
Puuteollisuuden odotukset syksyn tilauskannasta ovat varovaisen myönteisiä.
Syksystä odotetaan jonkin verran kevättäkin parempaa, mutta sahoilla vallitsee lähinnä varovainen tunnelma.
UPM-Kymmene Oyj:n Korkeakosken sahan tehdaspäällikkö Sami Kotivuori sanoo sahatavaran markkinatilanteen olevan kesäkaudella auki.
Syksyllä markkinoiden odotetaan jonkin verran vilkastuvan, mutta tilanne on edelleen odottava.
– Markkinatilanne on osittain vielä auki. Odotellaan elokuun loppupuolelle, ennen kuin tilannetta pystyy paremmin arvioimaan syksyn osalta.
Saha on selvinnyt kuluvan vuoden ilman lomautuksia, ja sahaa mäntyä kahdessa vuorossa.
Korkeakosken sahan naapurissa sijaitsevan JPJ-Woodin hallituksen puheenjohtaja Kauko Luodelahti on samoilla linjoilla.
Tällä hetkellä Suomi lomailee, ja Eurooppa on lähtemässä lomailemaan.
– Elokuun loppupuolella nähdään miten vuoden kolmas neljännes lähtee käyntiin. Olemme pienentäneet varastoamme, ja syksyn suhteen olen varovaisen optimistinen. Rakentaminen on kuitenkin edelleen noin 20 prosenttia normaalitasoa alhaisempaa. Ensi kuussa vienti hiljenee, mutta kotimaan markkinat alkavat taas heräilemään.
JPJ-Wood sahaustuotanto käsittää 70 prosenttia kuusta ja 30 prosenttia mäntyä.
Finnforestin Vilppulan sahalla on parhaillaan viiden ja puolen viikon kesäseisokki meneillään.
Aikaisemmin sahalla käytiin lävitse myös puolentoista viikon lomautukset. Tehdaspäällikkö Jaakko Vierola kertoo markkinatilanteen Vilppulan sahan osalta olevan kuitenkin kohtuu hyvä.
– Hintojen nousuja seuraillaan nyt rauhassa. Keväällä varastoon kertynyt sahatavara on kesän aikana saatu sulautettua pois asiakkaille, ja nyt odotellaan että seisokki päättyy elokuun toisella viikolla.
Kuusen sahaukseen keskittyvällä Vilppulan sahalla on tällä hetkellä noin puolentoista kuukauden puumateriaalit kasassa.
Kinnaskosken sahalla Vilppulassa on tällä hetkellä kolmen viikon kesäseisokki menossa. Kinnaskoskella ollaan seisokin aikana keskitytty investointeihin: saha on uusinut tukin suuntauskoneistoa sekä sahatavaran kuivausohjelman.
– Tämä vuosi on sujunut ihan kohtuullisesti. Tilauskanta on meillä pysynyt edelleen hyvänä ja raaka-ainetta löytyy. Tilauskanta tällä hetkellä on noin kolme kuukautta. Asiakkaat ovat kuitenkin varovaisempia, joten arvioni on, että ensi marras-helmikuun jakso voi olla hiljaisempaa, Kinnaskoski Oy:n toimitusjohtaja Jyri Nenonen toteaa.
Kinnaskosken sahan kesäseisokki päättyy elokuun 2. päivänä, jolloin uusien investointien koeajo suoritetaan.


